Kansainvälinen julistekampanja "Faktoja atomienergiasta"

Home          Katso julisteaihetta          Impressum
 
 

Atomivoima johtaa umpikujaan
Uraanivarat ehtyvät – mitä sitten?

Atomienergia johtaa umpikujaan samoin kuin rajoitetusti olemassa olevien fossiilisten polttoaineiden loppuunpolttaminen, sillä atomivoimaloiden käyttöön tarvittava uraani on vähissä. Vastausta rajallisiin uraanivaroihin on haettu hyötöreaktorista, mutta hankkeet ovat teknisistä ja taloudellisista syistä yksi toisensa jälkeen epäonnistuneet. Taloudellisesti houkutteleva uraani alkanee nykykäytöllä huveta jo vuosisadan puoliväliin mennessä. Koska uraanivarantojen lisäksi myös öljy- ja maakaasuvarannot käytetään loppuun verrattain pian, voi ihmiskunta kattaa energiatarpeensa pidemmällä tähtäimellä vain uusiutuvien energiamuotojen ja tehokkaamman energiakäytön avulla.

Atomienergia on tarpeeton
Atomienergiasta voidaan luopua

Atomienergiaa tuottavat yhtiöt perustelevat atomivoimasta luopumisen mahdottomuutta sillä, että joissakin maissa atomivoiman osuus sähköntuotannossa on suuri. Jos kuitenkin tarkastellaan atomienergian osuutta maailmanlaajuisesta energiankäytöstä, huomataan, että atomienergian rooli on lopulta hyvin pieni. Vuonna 2001 atomisähkö kattoi ainoastaan 2,3 prosenttia maailman energiankulutuksesta. Uusiutuvien energiamuotojen osuus maailman energiahuollosta on huomattavasti suurempi. Ihmiskunta voi hyvin luopua atomienergian vähäisestä osuudesta. Ydinonnettomuuksien riskit, korkea radioaktiivisen ydinjätteen tuottaminen ja sen käsittelemiseen käytettävät kulut eivät ole missään järkevässä suhteessa lyhyellä tähtäimellä saavutettuun energian vähäiseen lisäykseen. Atomienergia on vaarallista ja tarpeetonta.

Turvaton atomienergia
Vakavan ydinonnettomuuden riski Euroopassa on 16 prosenttia

Jokaisessa atomivoimalassa voi teknisten puutteiden ja inhimillisten virheiden seurauksena sattua vakava onnettomuus, jossa ympäristöön vapautuu suuret määrät radioaktiivisuutta. Virallisen tutkimuksen "Saksalainen atomivoimaloiden riskitutkimus - Vaihe B" mukaan tapahtuu saksalaisessa atomivoimalassa noin 40 vuoden käyttöaikana 0,1 prosentin todennäköisyydellä vakava ydinonnettomuus. Euroopan Unionin alueella toimii yli 150 atomivoimalaa. Vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys Euroopassa on 16 prosenttia. Tämä vastaa todennäköisyyttä heittää nopalla kerralla kuutonen. Maailmassa on käytössä noin 440 atomivoimalaa. Maailmanlaajuisen vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys seuraavien 40 vuoden aikana on 40 prosenttia. Kuten Tshernobylin ydinkatastrofi osoitti, voidaan suuressa ydinonnettomuudessa varautua useampiin kymmeniin tuhansiin kuolleisiin.

Ydinjäte ikuinen vaara
Perintö, jota kukaan ei halua

Jokainen atomivoimala muuttaa uraanireaktiosauvat ytimen halkeamisen avulla erittäin radioaktiiviseksi ydinjätteeksi. Ydinjäte on radioaktiivisen säteilynsä johdosta hengenvaarallista. Se on siksi eristettävä elollisesta luonnosta sadoiksi tuhansiksi vuosiksi suojaan ihmisiltä, eläimiltä ja kasveilta. Atomivoimaloita käytetään noin 50 vuoden ajan, mutta vieläkään ei tiedetä, kuinka ydinjätteet voitaisiin loppusijoittaa turvallisesti. Suunnitelmaa korkea-aktiivisen jätteen loppusijoittamiselle ei ole hyväksytty lopullisesti vielä missään päin maailmaa. Atomienergian käytön lyhyt aikakausi jättää ydinjätteen muodossa perintötaakan, jonka ajallista kestoa on vaikea edes kuvitella. Jos jo alkuihmisellä olisi ollut atomivoimaloita, tulisi meidän vielä tänäänkin vartioida heidän jätteitään.

Atomienergia ja atomiaseet
Atomienergia edistää ydinaseiden leviämistä

Menneinä vuosikymmeninä atomipommeja kehittävillä ja rakentavilla mailla oli usein ensin ei-sotilaalliseen käyttöön tähtäävä ydinohjelma. Siviiliohjelmat olivat kuitenkin usein todellisen, sotilaallisen mielenkiinnon naamiointikeino. Ne hankkivat näille valtioille pääsyn tarpeelliseen teknologiaan ja atomiaseiden rakentamisen tietotaitoon. Atomiteknologian vienti ja laajempi leviäminen nostaa atomiaseiden leviämisen riskiä huomattavasti.

Atomienergia saastuttaa
Atomienergia ei voi pelastaa ilmastoa

Atomivoimalat myöntävät, ettei hiiltä, öljyä ja kaasua voida korvata atomivoimaloilla. Jotta noin 10 prosenttia fossiilisesta energiasta voitaisiin vuonna 2050 korvata atomisähköllä, tulisi rakentaa jopa 1000 uutta atomivoimalaa (tällä hetkellä maailmassa on noin 440 atomivoimalaa). Näiden laitosten rakentaminen kestäisi – jos se olisi edes toteutettavissa – useampia vuosikymmeniä. Mikäli nämä olisivat perinteisiä termisiä reaktoreita, tulisivat rajalliset uraanivarat pian vastaan. Jopa kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA myöntää, ettei atomienergiaa voitaisi edes laajentaa tarpeeksi nopeasti ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi. Ratkaisu löytyy muualta: erilaiset maailman energiaskenaariot osoittavat, että ilmasto-ongelma on ratkaistavissa ainoastaan uusiutuvien energiamuotojen sekä tehokkaiden ja energiaa säästävien tekniikoiden avulla.

Atomienergia ei luo työpaikkoja
Tuulivoima luo enemmän työpaikkoja kuin atomiteollisuus

Atomienergia on pääomaintensiivistä – uusiutuvat energiat ovat työvoimaintensiivisiä. Saksassa esimerkiksi atomiteollisuus työllisti vuonna 2002 noin 30 000 ihmistä. Pelkästään Saksan tuulivoimateollisuudessa työskentelee sitä vastoin jo yli 53 000 ihmistä. Koko uusiutuvien energiamuotojen ala tarjoaa jo 120 000 työpaikkaa, vaikka niiden osuus energiahuollosta on vähäinen. Uusiutuvan energian teollisuus voisi maailmanlaajuisesti synnyttää miljoonia uusia työpaikkoja muutamassa vuodessa.

Vaihtoehtoja atomienergialle
100%:sta energiaa auringosta, tuulesta, vedestä ja biomassasta

Saksassa parlamentti esitteli vuonna 2002 energiaskenaarion, jonka mukaan koko saksalainen energiahuolto on toteutettavissa uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2050 mennessä. Se, mikä Saksassa – pienialaisessa, asukas- ja energiatiheydeltään suuressa ja elintasoltaan korkeassa maassa – on mahdollista, on mahdollista kaikkialla. Jopa energiatalous myöntää, että vuoteen 2050 mennessä on mahdollista tuottaa enemmän energiaa uusiutuvilla energiamuodoilla, kuin mitä ihmiskunta nykyään energiaa käyttää. Maailman energiantarve voidaan kattaa aurinkolämmöllä ja -sähköllä, tuulivoimalla, vesivoimalla ja biomassan hyödyntämisen eri muodoilla. Maailman energiantarpeen kasvun rajoittamiseksi tulee lisäksi ottaa käyttöön säästeliäitä energiatekniikoita. Aurinkovoimaan perustuvan maailmantalouden pikainen rakentaminen on tärkeä askel, jotta vältettäisiin öljyn, kaasun ja uraanin kaltaisten ehtyvien raaka-aineiden vuoksi syntyviä sotia.

Lakkauttakaa atomivoimalat.

 
 
Katso julisteaihetta
 
 

 

 


Background Information (English)
pdf    doc    rtf

Hintergrundinformationen (Deutsch)
pdf    doc    rtf    

 

This "Nuclear Power Fact File" poster campaign is posted by
 

The German Afiliate of the
International Physicians for the Prevention of Nuclear War (IPPNW)
 
and
 

EUROSOLAR
The European Association for Renewable Energy

 
 
 
 

keywords:
ydinvoima,atomivoima,atomienergia,ydinenergia,atomivoimala,ydinvoimala